Ja sitten itse asiaan
Alla näet listattuna kaikki tarjoamani sisällöntuotannon palvelut sekä tarkemmat kuvaukset niiden sisällöistä. Kuvauksista löytyvät myös esimerkkihinnat, mutta huomaathan, että tuotantojen laajuus on aina neuvoteltavissa ja silloin hinnat räätälöidään tapauskohtaisesti asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
Entä kuinka se homma sitten oikein käytännössä toimii?
Ensimmäisessä tapaamisessa käymme läpi, millaisia toiveita ja tarpeita yritykselläsi on sisällöntuotannon suhteen. Sen jälkeen pohdimme yhdessä, millaiset toimenpiteet ja sisällöt parhaiten palvelisivat yrityksesi toimintaa.
Alkukartoituksen jälkeen saat minulta muutaman päivän sisällä kiinteän tarjouksen, joka sisältää kaikki mahdolliset kulut. Yhteistyömme aikana ei siis pääse syntymään mitään yllättäviä lisäkuluja.
Jos kyseessä on esimerkiksi blogitekstin laatiminen, lähetän tekstin ensimmäisen version sinulle tarkistettavaksi ja teen kommenttiesi pohjalta tarvittavat korjaukset. Sen jälkeen teksti on valmis julkaistavaksi.