Sisältöjä verkkoon ja someen

Yrittäjän arki on kiireistä, eikä vuorokauteen saa lisätunteja vaikka niin toivoisikin. Silloin ei-niin-pakolliset tehtävät tahtovat jäädä – noh – tekemättä. Sisällöntuotanto verkkoon ja someen on usein yksi niistä asioista, vaikka useimmat yrittäjät jo tietävät, kuinka tärkeää hyvä sisältö on yrityksen näkyvyyden kannalta.

Tekstinikkari helpottaa kiireisen yrittäjän arkea ja vapauttaa sinulle aikaa keskittyä omaan ydinosaamiseesi. Tekstinikkari tarjoaa monipuolisia sisällöntuotannon palveluja, kuten nettisivutekstejä, blogiartikkeleita ja somesisältöjä. Suunnittelen toiminimiyrityksellesi myös laadukkaat ja toimivat kotisivut, joita pystyt itse tarvittaessa päivittämään.

Saila Vaara

Sisällöntuottaja
Vapaa toimittaja
Medianomi
Plus pari maisterin tutkintoa
Tutustutaanko lisää?

Sisältö on kaiken A & O

Sisällöntuotannolla tarkoitetaan kaikkea sitä yrityksen tuottamaa tekstiä, kuvaa tai videota, joilla se viestii asiakkailleen itsestään sekä myymistään palveluista tai tuotteista. Perinteisten mainosten sijaan yritys siis markkinoi itseään erilaisten sisältöjen avulla. Onnistuneinta sisältömarkkinointia on sellainen, josta asiakas kokee aidosti hyötyvänsä ja joka samalla herättää hänen kiinnostuksensa yritystä kohtaan.

Millaista sisältöä sinun yrityksesi nettisivut ja somekanavat kaipaisivat?
Kurkkaa alta Tekstinikkarin palveluvalikoima.

Sisällöt verkkoon
Sisällöt someen
Verkkosivujen uudistukset
Oikoluku ja editointi

Sisältömarkkinointiin kannattaa panostaa, koska hakukoneet arvostavat sisältöä.

Sisältömarkkinointi on kasvattanut suosiotaan jo vuosien ajan niin sanotun perinteisen mainonnan kustannuksella. Silti kaikki eivät vieläkään osaa ajatella sisältöä osana markkinointia. Uudet kävijät löytävät kuitenkin yrityksen sivuille useimmiten hakukoneiden kautta. Hakukoneet taas ehdottavat käyttäjilleen näiden hakukriteereitä parhaiten vastaavia sivuja.

Hyvä sisältö vastaa käyttäjien kysymyksiin ja tarjoaa potentiaalisille asiakkaille tietoa heitä kiinnostavista aiheista tai ratkaisuja heidän ongelmiinsa tyrkyttämättä kuitenkaan yrityksen tuotteita tai palveluita.


Minusta sanottua

Suosittelen Sailaa lämpimästi. Hän on erittäin luotettava ja tekee aina nopeasti sen, minkä lupaa. Edes kiireessä ote ei herpaannu, vaan jälki pysyy laadukkaana. Sailalta syntyy teksti aiheesta kuin aiheesta, kuvitus mukaan lukien. Kokonaisuuksien hallinta ja hahmottaminen kuuluu hänen ammattitaitoonsa.

Toimittaja Tarja Karjalainen
Hilla Group oyj
Jokainen yrittäjä tarvitsee laadukasta sisältöä. Lämmin suositus kovan luokan kirjoittamisen ammattilaisesta. Sen lisäksi, että Saila on alansa täysverinen ammattilainen, on hänen kanssaan työskentely aina ollut helppoa ja luontevaa. Vaikka hommia ei tehdä otsa kurtussa ja naurussa ei säästellä, voi aina 100 % luottaa, että hommat tulee tehdyksi aikataulussa.
Myyntipäällikkö Eliisa Lintula
Hilla Group oyj
Otetaanko tuumaustuokio?

Hyödynnä ilmainen 30 minuutin alkukartoitus!

Sisällön puuttuminen voi olla yritykselle jopa kohtalokasta.

Jos verkkosivujen sisältöjä ei ole päivitetty aikoihin, pahimmassa tapauksessa kävijät eivät löydä sinne ollenkaan. Laadukas sisällöntuotanto onkin yksi tärkeimmistä nykyajan myynnin ja markkinoinnin toimenpiteistä. Kaiken lisäksi se on myös kustannustehokasta, sillä huolella laaditut sisällöt voivat tuoda uusia kävijöitä sivustolle vuodesta toiseen.

Miksi ulkoistaa sisällöntuotanto?
  • Ulkopuolisen on usein helpompi kertoa aiheesta selkeästi ja ymmärrettävästi. 
  • Vapautat itsellesi aikaa, jotta voit keskittyä omaan ydinosaamiseesi.
  • Hakukoneystävällinen sisältö houkuttelee orgaanista liikennettä sivustolle ilmaiseksi.
  • Säännölliseen julkaisutahtiin on pystyttävä varaamaan riittävästi aikaa.

Sisältömarkkinointi
on tärkeä osa yrityksen markkinointistrategiaa

Nykypäivän mainosviidakko on ylitsepääsemättömän tiheä – erityisesti sosiaalinen media pursuaa mainoksia, jotka vain häviävät massaan. Tässä kaaoksessa yritys voi kuitenkin erottua muista sisällöillään, jotka aidosti kiinnostavat ja jotka potentiaaliset asiakkaat kokevat hyödyllisiksi.

Sisältömarkkinointi onkin tämän päivän valttikortti yrityksille:
se houkuttelee asiakkaat luokseen, vakuuttaa heidät ja
sitouttaa heidät osaksi yrityksen tarinaa.

Älä siis enää aikaile, vaan aletaan hommiin – saman tien!